Liebe Leserinnen, liebe Leser,
das ist der zweite Beitrag meiner Übersetzungserie, die ich früher gestartet habe. Das Lied stammt aus dem gleichen Album, das das schon übersetzte Kaiku-Lied (Übersetzung #1) enthält. Das ist ein längeres Text, dennoch ist es sehr poetisch und sehr skandinavisch. Viel Spaß.
Jotunheim (Moonsorrow, Verisäkeet)
Nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat
Jään välkehtiessä hiljaa itkevät
Kaiken kuolevaisen ajat muistavat
Halki pohjoisen kirkas taivas siintää
Metsän huuruun saattaa kylmällä sateellaan
Tähdet taakseen kätkee, meren tuleen sytyttää
Ukkosellaan vuoriakin vavisuttaa
Päivät seisauttaen öisin raivoten
Kauan ovat pilvet kulkeneet
Rauhatta vetten päällä velloneet
Jos taivaankannen liekki nyt roudan sulattaa
Meitä vain riepottaa virta mukanaan
Nuo valkoiset kentät yötä häikäisevät
Hiljaiset jättiläiset jäästä ja kivestä
Maan kylmän kauniin saa tuuli hajottaa
Ja ikuinen virta lumena sataa
Lakeudet ainiaan vailla asujaa
Tahtoonsa jääkylmä tuuli maan kauniin taivuttaa
Kaukana viima pilviä ajaa
Kallioihin suruisat säkeensä kirjoittaa
Taivas eksyttää väsyneen vaeltajan
Jonka valkoinen tyhjyys lopulta maahan kaataa
Niin kiroavat jättiläiset jäästä ja kivestä
Ei tästä kukaan käy
Vaikka puut tuhkaksi palaisivat
Vaikka ranta karkaisi veden taa
Ei tätä maata voi ihminen omistaa
Jotunheim (Moonsorrow, Vérköltemények)
Azok a fehér mezők uralják ezt a földet
A jég csillogásánál csendesen sírnak
Az összes halandó idejére emlékeznek
Észak egészén kéklik a ragyogó ég
Az erdő homályába hűvös esőjével kísér
A csillagokat mögé rejti, a tengert tűzbe borítja
Menydörgésébe a hegy is beleremeg
A napokat megállítja, éjszaka dühöng
Sokáig vonultak a felhők
Nyugtalanul hullámzottak a vizek felett,
Ha az égi tűz most felolvasztja a fagyott földet
Minket az áramlat csak magával sodor
Azok a fehér mezők az éjszakát beragyogják
Szótlan óriások jégből és kőből
Szétszakítja a szél a hideg szép világot
És az örök áramlat hóként esik
Hatalmas területek lakók nélkül mindig
A jéghideg szél akaratába hajlítja a szép világot
A messzeségben a gyors szél felhőt hajt
Sziklákba vési szomorú verseit
Az ég megtéveszti a fáradt utazót
Akit a fehér üresség végül földre dönt
Így átkozódnak az óriások jégből és kőből
Senki sem megy el innen
Még ha a fák hamuvá válnak is,
Még ha a part a víz alá húzódik is,
Ezt a földet ember nem birtokolhatja